Yhteisessä pakopelissä läpi Tornionlaakson

Tornion työpajassa käsiteltiin teemana koskikalastusta. Työpajaan osallistunut Iiris Koivisto pitelee kopiota 1700-luvun kartasta, jossa esitellään Kukkolankosken kalastuspaikkoja koskessa. Kuva: Tornionlaakson museo

Kuuden kunnan nuoret pääsevät suunnittelemaan oman kuntansa historiaa peilaavan tehtävän yhteiseen pakopeliin.

Tornionlaakson museo on tekemässä pakopelihanketta kuuden museon vastuualueeseen kuuluvan kunnan ja paikallisten nuorten kanssa. Hankkeeseen osallistuvat Tornio, Keminmaa, Ylitornio, Pello, Kolari ja Muonio.

Pakopelit keskittyvät tornionlaaksolaiseen kulttuuriperintöön. Hankkeen päätyttyä jokainen kunta saa oman pakopelin ja suunnitelmana on lisätä ne lainattavaksi paikallisista kirjastoista. 

Hanketta koordinoi Rovaniemen kaupunki. Pakopelin ja hankkeeseen olennaisena osana kuuluvat työpajat toteuttaa torniolainen pakopeliyritys Farm Escape. 

Pakopelihanke on osa laajempaa Lapin lastenkulttuurikeskuksen hakemaa Taiteen edistämiskeskuksen apurahaa, joka on suunnattu harvaan asutuille maaseutualueille. 

”Koimme museolla, että yhdistämällä voimat saisimme toteutettua laajemman ja laadukkaamman kokonaisuuden meidän yhteisestä tornionlaaksolaisesta kulttuuriperinnöstä” kertoo Tornionlaakson museon museolehtori Joni Karjalainen

”Erityisesti Farm Escapen Liisa Koiviston ammatillinen kädenjälki auttaa tekemään pakopelistä näyttävän ja pelimekaniikalta toimivan kokonaisuuden”. 

Pakopelipajat nuorille

Työpajoissa nuoret toteuttavat omassa kunnassaan yhden tehtävän yhteiseen pakopeliin. Torniossa Farm Escape, Tornionlaakson museo ja Tornion nuorisotoimi järjestivät pajat hiihtoloman alkajaisiksi yläaste- ja lukioikäisille. Myös Pellossa ja Kolarissa ne järjestettiin hiihtolomalla.

”Työpajat sujuivat oikein hyvin. Ensimmäisessä työpajassa Torniossa tehtiin koeajo siitä, miten työpaja toimii ja jotta muissa kunnissa työpajat menisivät vielä paremmin”, Joni Karjalainen kertoo.

Torniossa inspiraatiota työpajaan haettiin Tornionlaakson museosta ja teemaksi valittiin koskikalastus. Esimerkiksi Keminmaassa taas keskitytään Suomen pohjoisimman keskiaikaisen kivikirkon aikaiseen teemaan. 

Työpajojen myötä pakopelihankkeen juoni on Joni Karjalaisen mukaan tarkentunut.

”Struven ketju olisikin tässä aikamatkustusreitti, jota pakopelissä kuljetaan ja suoritetaan sen tehtäviä. Nuoret ovatkin ikään kuin aika-avaruusagentteja, jotka pääsevät eri tavalla uppoutumaan kuntansa historiaan, kun he ratkaisevat tehtäviä, jotta saadaan ajankulku menemään oikein”.

 Pelintekoon toivotaan jatkuvuutta

Työpajojen päätyttyä Liisa Koivisto koostaa tehtävistä yhden kokonaisen pakopelin matkasalkkuun tai -arkkuun. 

Työpajapäivän lisäksi kurssiin on sisältynyt etäluentoja Tornionlaakson historiasta ja pakopelien suunnittelun ja toteuttamisen teorialuentoja. Myöhemmin keväämmällä nuorille järjestetään myös käynnit Farm Escapen omaan pakopeliin Karungissa. 

Jokaiseen kuntaan valmistetaan oma paketti, mutta sisällöt tulevat olemaan kaikissa samat. 

”Toivon, että nuoret innostuvat pakopelien tekemisestä ja tekevät tulevaisuudessa myös omia pakopelejä. Joku voi luoda pakopeleistä itselleen esimerkiksi kesätyön 4H-yrittäjänä” sanoo Liisa Koivisto.