Ruotsin Kukkolaforsenilla nautitaan Tornionjoen upeista kuohuista ympäri vuoden


Kukkolaforsenin alueelta löytyy 13 eri aikakausilta olevaa saunaa. Savusauna on vuokrattavissa oleva elämys.

Teksti, Auni Vääräniemi, Kuvat: Kukkolaforsen

Saunan ja siian valtakunnassa on eletty tiivistä talvimatkailusesonkia. Keväällä ihastellaan jälleen tulvajokea ja kesän koittaessa Kukkolaforsenilla pääsee nauttimaan lukuisista tapahtumista.

Tornionjoen komein koski Kukkolankoski on myös Suomen suurin koski. Eikä ihme, sillä koskella on pituutta huimat 3500 metriä ja putouskorkeus on jopa 13,8 metriä. 

Ruotsin puolella komea koski on nimeltään Kukkolaforsen, jonka partaalla toimiva monipuolinen kokous-, elämys- ja tietokeskus Kukkolaforsen Turist & Konferens palvelee matkailijoita ja lähiseudun asukkaita ja yrityksiä vuoden ympäri.

Myyntipäällikkö Jenni Rissasen mukaan tämä talvisesonki on ollut tiivistä eurooppalaisten matkailijoiden ansiosta. Matkailijat majoittuvat tyypillisesti viikonkin Kukkolaforsenin maisemissa. 

”Ravintolamme palvelee talvisesongin aikana myös muita kuin matkailijoita, ja esimerkiksi kokouspalveluita tarjoamme sen mukaan, miten matkailijoiden väliin niitä saadaan mahdutettua”, Rissanen kertoo.

”Maisemat Kukkolaforsenilla ovat aina upeat, joten kannustamme varaamaan juhlat keväälle, jolloin voi ihailla tulvivana kuohuvaa koskea ja bongailla muuttolintuja tai syksyn ruska-aikaan”.

Saunan ja siian valtakunta

Kukkolaforsen on lähialueen monen yrityksen tuntema kokouspaikka. Kokouksia aloitellaan usein aamiaisella ja päätetään illalliseen komeaa koskea tuijotellen. 

”Mikä onkaan mahtavampi irtiotto kuin kokoustaa toimiston sijaan ihan eri maisemissa, jos on tärkeitä päätöksiä tehtävänä. Tykypäivänä Kukkolaforsen toimii rentouttajana ja mielenmaisemana. Täällä paistetaan varrassiikaa ympäri vuoden. Kisaamaan pääsee leikkimielisen kisan eli Kukkola Gamesin parissa”, Jenni Rissanen sanoo. 

Unohtaa tässä kokonaisuudessa ei pidä Kukkolaforsenin tarjoamaa monipuolista tornionlaaksolaista saunaperinnettä. Kun vuokrattavana on VIP-sauna, savusauna, kasvihuonesauna, perhesauna Virpilä ja valtava kyläsauna, ei kävijä jää kylmäksi. 

”Lisäksi Saunamuseo tarjoaa tietotaitoa saunakulttuurin kehityksestä aikojen saatossa”, Rissanen kertoo.

Myös Ruotsin Sauna-Akatemia, jonka kotipaikka sijaitsee Kukkolaforsenilla, levittää saunatietoutta Ruotsissa. 


Varrassiikaa paistetaan Kukkolaforsenilla ympäri vuoden.

Kohti kulttuuriperinnön luetteloa

Tällä hetkellä molemmin puolin Tornionjokea jännitetään sitä, pääseekö Tornionjoen lippokalastuskulttuuri Suomen ja Ruotsin yhteisenä Unesco-kohteena ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon.

Valmisteluaika on pitkä. Toiveissa on, että päätös mahdollisesta hyväksymisestä luetteloon saataisiin joulukuussa 2026.

Kukkolaforsenille Unesco-kohteeksi pääseminen olisi iso asia, Jenni Rissanen pohtii.

”Prosessin myötä meidän täytyy miettiä, mitä se kaikkiaan tarkoittaa meille, mitä pitää investoida ja rakentaa tätä varten. Kulttuurikylä ja lippokalastuskulttuuri ovat joka tapauksessa niitä, joita täällä vaalitaan ja esitellään, pääsemme luetteloon tai emme”. 

Tulevana kesänä Kukkolaforsenilla lippokalastetaan jälleen ja nautitaan perinteisistä tapahtumista. Kesäkuun saunapäivä, elokuun saunafestit ja kuutena torstaina vedettävä ”Ota hantyyki myöten ja tule sauhnaan” -tapahtuma kylvettävät kävijöitä. 

”Ruotsalainen juhannus, molemmin puolin jokea oleva Siikafästit ja Kukkolaforsenin 1800-luvulta peräisin oleva kulttuurikylä ihastuttavat kävijän kuin kävijän”, Rissanen lupaa.


Tornionjoki ei ehdi jäätyä Kukkolankosken eli Kukkolaforsenin kohdalta koko talvena. Keväällä joella koittaa taas tulva ja kesällä perinteinen lippokalastus.