Kallinkangas yllättää positiivisesti monipuolisuudellaan


Kuntoilijoilla on tilaa liikkua, sillä Kallin uudet kuntoportaat rakennettiin vanhojen portaiden viereen. Kuva: Auni Vääräniemi

Teksti, Auni Vääräniemi.

Keminmaan ulkoiluhelmi antaa parastaan syysretkeilijälle vielä pitkään ennen lumien tuloa.

Selkeät opasteet ohjaavat ulkoilijan Kallin vapaa-aikakeskuksen eteen helposti niin Valtatie 4:ltä kuin Keminmaan Laurilasta käsin. Ensinäkemältä vapaa-aikakeskus vaikuttaa varsin vaatimattomalta. On maanantai-ilta, eikä talvikaudelta tuttua kuhinaa ja pöhinää ole käynnissä. 

Keminmaan kunnan verkkosivuilla kuitenkin luvataan, että vapaa-aikakeskus on liikkujalle ja retkeilijälle mitä näppärin paikka sekä kohottaa kuntoa että nauttia luonnosta syksyllä vielä pitkään ennen lumien tuloa.

Tämä lupaus on itse koettava todeksi, ja sitä varten on Kallin hiihtokeskuksen yrittäjää Ilkka Yli-Öyrää pyydetty esittelemään vapaa-aikakeskuksen ympäristöä ja vinkkaamaan, mitä syysretkeilijä voi Kallilla tehdä.


Kallin luontopolulle pääsee esimerkiksi Ylämajantien parkkipaikalta. Kuva: Auni Vääräniemi

Kuntoa kohottavat reitit

Aloitetaan syysulkoilu kuntoportailta, joissa kuntoa ja pumppua koetellaan yli 120 askelmaisilla portailla. Niille pääsee sekä alhaalta hiihtostadionin puolelta sekä ylhäältä Ylämajantien parkkipaikalta. Kuntoportaiden juurella alhaalla on myös ulkokuntosali, jossa porrastreenin yhteydessä kätevästi kokeilee muutamaa leuanvetoa tai venyttelee kroppaansa.

Jalan liikkuvalle Kalli on monipuolinen ja haastettakin antava. Kallilla lenkkeillään kesäkaudella pururadoilla, jotka talvella toimittavat hiihtolatujen virkaa. 

Maanantaisena iltana poluilla suihki jo monia tyytyväisen oloisia sauvakävelijöitä. Reittejä on kolmen ja viiden kilometrin mittaisina, mutta reittejä voi rohkeasti muunnella opasteita toki seuraten.

Luonto vetää puoleensa


Ulkokuntosali sopii kaikenlaiseen ulkoliikuntaan. Kuva: Auni Vääräniemi

Keminmaan ulkoilumahdollisuuksien helmiä ovat kuitenkin Kallin luontopolut. Keminmaan kunnan verkkosivuilta kannattaa ennen polulle lähtemistä tarkistaa, missä reitti menee, sillä opasteet ovat ainakin pururadan alkupäässä hieman hämmentävät.

Polun kiertämisen voi siis verkkosivujen mukaan aloittaa kahdesta lähtöpisteestä. Alle kaksi kilometriä pitkä rengasreitti alkaa Kallinkankaan leikkikentän länsipäästä. Nauhamainen reitti alkaa Kallinkankaan jyrkän pohjoisrinteen juurelta, läheltä hiihdon maalialuetta.

Nauhamaisen reitin luvataan olevan enemmän kuntoa vaativa. Pituutta sillä on puolitoista kilometriä. Polkujen varrella on opastauluja, jotka kertovat alueen luonnosta. Kuivana aikana molemmat reitit voi kiertää lenkkikengissä. Reitit löytyvät myös infokartasta: https://www.infogis.fi/keminmaa/

”Palautetta reiteistä ja opasteista olisi hyvä saada myös sellaisilta, jotka kulkevat reiteillä ensimmäistä kertaa”, Ilkka Yli-Öyrä mainitsee. 

Frisbeegolfin suosio kestää


Frisbeegolf on tullut jäädäkseen Kallille. Rinteillä on nyt 18 koria. Kuva: Auni Vääräniemi

Vapaa-aikakeskuksen ympäristössä ei voi olla huomaamatta yhtä Kallin tärkeintä ulkoilumuotoa, eli frisbeegolfia. Koreja on pitkin rinnettä ja Kallin päällä lenkkeilyreittien varressa. Osa koreista näyttää olevan hyvinkin haastavissa paikoissa.

Frisbeegolfin suosiota kuvastanee se, että Kallilla on tänä syksynä valmistunut frisbeegolfradan laajennus. Aiempi 9-korinen rata on nyt tuplapitkä 18 korilla. Kävijöiden mukaan tämän vaativan radan kiertää nyt kahdessa tunnissa. Rata kiertää koko Kallin nyppylän.

”Frisbeegolfaajien lisäksi pyöräilijöitä liikkuu Kallilla yhä paljon, vaikka määrä on laskenut kolmen vuoden takaisesta korona-ajan buumista”, Ilkka Yli-Öyrä kertoo.

Kallilla pääsee nyt pyöräilemään lähes kahdeksan kilometrin mittaisen pyöräilyreitin, jonka luvataan sopivan kokeneellekin pyöräilijälle. Pyöräreitin maasto on vaihtelevaa ja sisältää peräti 112 metrin nousun. Reittiin voi tutustua etukäteen Keminmaan kunnan verkkosivujen infokartasta.

Tämän lisäksi Kalli-Korkeamaa-reittiä on sorastettu niin, että sitä pääsee kesäisin kulkemaan myös pyörällä.

”Pyöräilyharrastusta varten lapsille olisi hyvä tehdä keskukseen esimerkiksi pyörärata, jossa vähän temppuilla”, Yli-Öyrä sanoo.

Rakennettu ympäristö toimii

Piha-aluetta Kallin vapaa-aikakeskuksessa hallinnoi uudenkarhea kahvilarakennus. Keminmaan kunta rakensi sen kaksi vuotta sitten. Siinä on valvontatilaa, välinevuokraamo, keittiö, kahvio ja ensiaputila.

”Toiveita on tullut siitä, että kahviorakennus olisi vuoden ympäri auki. Toiveet ovat perusteltuja, sillä Kalli houkuttelee ihmisiä tänne liikkumaan lumilla ja sulan maan aikana”, Ilkka Yli-Öyrä kertoo.

Syksyksi valmistuu vapaa-aikakeskuksen pihalle myös uusi esteetön kota, jonne pääsee myös pyörätuolilla. Kota on retkeilijöidenkin käytössä.